Työmatkapyöräily kuuluu mielestäni hyötyliikunnan aateliin. Sillä voi olla ihan oikeasti hyötyä jo liikkujan hiilijalanjälkeenkin jos onnistuu korvaamaan merkittävän määrän henkilöautolla ajettavia kilometrejä ruismoottorilla. Lisänä ajansäästö ja äärimmäisen pirteä olo. Tänään pääsin taas tämän ihanuuden pariin. 14 km suuntaansa tuo päivään ihan mukavan liikuntapläjäyksen mutta ei vielä vie aikaa liikaa.

Pitkälle tuo reitti on taajama-ajoa ja tuohon 14 km:iin aikaa kuluu 40-50 min. Kovin paljon alle 40 min on minun vaikea päästä ja tuohonkin aikaan saa jo vääntää melkoisen intervalliharjoituksen... Ainoastaan Valkealan suoralla ja pienellä pätkää Korian suoraa saa hetken pyöritellä rauhassa. Itse koen, että paljon kovemmat vauhdit alkaisivat olla jo turvallisuusriski sekä itselleni että muille liikenteessä oleville. Henkilöstöihmisenä minulle on tärkeää, että (työmatka)liikunta on työkykyä tukevaa eikä tuhoavaa toimintaa...

Työmatkapyöräily on minulle ollut viime vuosina lähinnä päiväunien kohde. Mies on opintojen takia ollut viimeiset neljä vuotta ison osan ajasta toisella paikkakunnalla ja lasten kuskaaminen hoitoon on luonnollisesti ollut pitkälle minun vastuulla. Huvittavaa oli tässä yksi päivä muistaa, kuinka ennen lapsia kuivittelin harrastavani paljon työmatkapyöräilyä sitten kun saan lapsia. Siinähän säästyy aikaa. Silloin en tajunnut, että ne lapset pitää saada jotenkin hoitoon vietyä. Nyt olen hieman viisastunut asian suhteen. Tänä keväänä mies on kuitenkin ollut kotosalla ja olen vihdoinkin päässyt toteuttamaan tätä unelmaani!!!

Vielä loppuun haluan nostaa hattua suuresti ihailemalleni pyöräilijäryhmälle. Hieman vanhemmat naiset, jotka viimeiset 30 vuotta ovat taittaneet työmatkansa kesät talvet kelillä kuin kelillä pyörällä, ansaitsevat  mielestäni sen.