IMG_6340-normal.jpg

Onko se varmasti koiranputki?!!

Koiranputkea en ole aiemmin juuri uskaltautunut käyttämään ravinnoksi. Vaikka lähtökohtaisesti sen tunnistaminen on helppoa, niin seuraukset sen sekoittamisesta myrkkykatkoon tai hukanputkeen ovat ilmeisesti hyvin vakavat. Noiden aiheuttamaan myrkytykseen voi jopa kuolla. Nyt kun olen neljättä kesää tuijottelut noita heiniä, niin vakuutuin siitä, että pystyn tunnistamaan koiranputken 110%:lla varmuudella. "Pienen" varmistelun jälkeen uskalsin silputa kuvassa olevan nipun bataattiporkkanalinssisosekeiton joukkoon ja jopa tarjota kyseisen keiton lounaaksi. Kuten tilanteesta voinee päätellä, kukaan ei kuollut eikä saanut edes myrkytysoireita. Nyt minulla onkin uusi ystävä villiyrttirintamalla. Monikäyttöinen yrtti, jota voi pistää niin keittoihin kuin salaatteihin. Maku on verrattavissa kirveliin ja siksi innostuin sitä tämän päiväiseen keittoon kokeilemaan, koska ainakin kirveli toimii porkkanan kanssa. Myös koiranputki toimii arominvahventeena ja siinäkin mielessä on hyvä lisä sosekeittoihin.

IMG_6341-normal.jpg

Viimeinen ateria vai herkullinen ja terveellinen lounas?

Päivän toinen villiyrttikokkailu oli vuorossa päivällisellä. Jo aiemmilta kesiltä tuttu juttu meillä on ahosuolaheinän käyttäminen grillilohen marinadiin yhdessä esim. valkosipulin kanssa. Toimi myös tällä kertaa. Joku ilkimys vain oli syönyt minun ahosuolaheinät ja hyvien yksilöiden löytäminen oli haastavaa:

IMG_6345-normal.jpg

Päivän harjoituksena tuli tehtyä eka ns. yhdistelmäharjoitus. Tai oikeastaan siitä tuli yhdistelmäyhdistelmä. Alkuun 20 min joogaa sisältäen aurinkotervehdykset+ hieman seisomasarjan alkua. Sitten oli vuorossa 20 km pyöräilyä ja päälle 4 km juoksu. Selässä tuntui juoksun aloitus hieman mielenkiintoiselta. Selkeä merkki siitä, että pitää panostaa ristiselän hyvinvointiin tosissaan!