IMG_6220-normal.jpg

Tänään ainoa mahdollinen ajankohta liikuntaharrastuksille oli aikaisin aamulla ja niinpä klo 7.30 kaivelin Kaunottaren esille ja lähdin kiertämään klassikkolenkin Lappalanjärven ympäri eli Tour de Lappalan. Ei tuolle lenkille tullut mittaa kuin 27 km mutta ihan sopivasti minulle tähän kohtaan. Kaikenlaista muutakin tälle päivää oli luvassa sattuneesta syystä. Ja olihan tuo pisin yhtämittainen ajo tälle kevättä! Viimeiset 10 km tuuli oli myötäinen ja aurinko alkoi lämmittämään juuri sopivasti ja todellakin voin sanoa nauttineeni ajosta täydellä sydämellä. Muistaakseni eräässä Deepak Chopran kirjassa todettiin, että pitäisi tehdä asioita, jotka saavat sydämen laulamaan ja nyt tiesin todellakin tekeväni jotain sellaista.Ja varmasti monet muutkin henkiset opettajat ovat samankaltaisia ohjeita muuten antaneet. Olin ottavinani kuviakin kevätaamun kauneudesta, mutta yhtään niistä ei ollut tallentunut puhelimen muistiin...

IMG_6215-normal.jpg

Vappupäivä jatkui brunssilla omalla pihalla. Sitä ennen aloittelin hortoilukauden vuohenputkien nupuilla, jotka päätyivät brunssimunakkaan sisälmyksiin yhdessä pinaatin ja kirsikkatomaattien kanssa:

IMG_6208-normal.jpg

                          Vuohenputkisaalis

Brunssin jälkeen painuin nukkumaan Annin, Einon ja täpötäyden mahan kanssa. Tunnin päikkäreiden jälkeen vuorossa oli minulle tärkeä vappuperinne viimeisiltä viideltä vuodelta eli kasvimaan kääntäminen. Enhän missään nimessä sitä yhdessä päivässä saa hoidettua. Yleensä siinä menee tilanteesta riippuen viikko tai kaksi, kun samalla hoidan mekaanisen rikkaruohon torjunnan. Mutta hyvän ylävartalotreenin ja niskahartiajumin tuosta saa aikaiseksi. Katsotaan, missä kunnossa olen ensi viikonlopun joogakurssilla!

IMG_6216-normal.jpg

                   Äidin keväinen kuntosali