Sunnuntaiaamujen pitkikset ovat tainneet saavuttaa kestävyysporukoissa jonkinlaisen instituutiomaisen aseman. Itsekin aikanani tykkäsin juuri sunnuntaiaamuisin käydä tekemässä viikon pitkän pk-lenkin. Tässä minun uudelleen löytyneessä kestävyysurheiluinnostuksessa homma ei ole ollut ollenkaan niin järjestäytynyttä. Enemmän tämä on jonkinlaista höntsyreenaamista, jossa tehdään mitä sattuu, milloin sattuu ja missä sattuu. Ihan fiiliksen ja tarjoutuvien mahdollisuuksien mukaan.

Viime yön Anni eli meidän nuorimmainen oli mummin luona yötä, joten tänä aamuna minulla oli hoidettavana 1/3:lla kevennetty lapsikatras. Päätin hyödyntää tilaisuuden ja lähdin vanhempien lasten kanssa tien päälle. Itse lähdin liikenteeseen juosten ja lapset pyörillä. Uikkarit vaatteiden alle ja pyyhkeet ym. reppuhin. Pienen lenkin kautta Likolammelle uimaan. Vesi oli kylmähköä yön jäljiltä, mutta vartin uintitreenin sain itse tehtyä ja muksut räpiköityä riittävästi.  Ennen lähtöä olin tehnyt noin puolen tunnin joogaharjoituksen ja kotimatkalla aloin laskemaan, että tässähän tuli tehtyä ihan hyvä treeni, joskin hitusen erikoinen. Varsinaista treeniä taisi tulla noin 1,5h ja koko hommaan meni aikaa ehkä kaksi tuntia. Tätähän voi pitää oikeinkin hyvänä sunnuntaiaamun pitkiksenä!

Alina keksi kellukkeiden olevan kiva lisävarustus uimataitoisellekin

 

Kotimatkalle

 

Tien penkalla näkyi muutama melkein punainen metsämansikka ja ne oli ihan pakko napata suuhun...