Eihän se auttanut tänä aamuna muu kuin kaivella Kulkuri varastosta, pakata ämpäri mukaan ja lähteä vattupuskia kaivelemaan. Pyrin tekemään marjastusreissut pyörällä ihan periaatteellisekologisista syistä. Vaikkei nuo marjastusreissujen lisäkilometrit autolla ajettuna suhteellisesti todellakaan paljoa lisää vuotuisiin ajoihin toisi, niin jotenkin tuntuu kivalta, kun edes jonkun elintarvikkeen ekologinen jalanjälki alkaa lähennellä nollaa! Ja toisaalta luonnonmarjojen hiilijalanjälki tosi helposti pompsahtaa suorastaan törkeän ylös jos muutaman vattulitran takia ajelee parikymmentä kilometriä tms.

Minun aiempi luottopaikka vadelmien suhteen oli viime kesänä kasvanut umpeen ja nyt olen pitkin kesää sillä silmällä vilkuillut pyöälenkeilläni tienvarsia. Tänään suunnistin yhteen lupaavan oloiseen paikkaan, mutta ei siinä hurraamista ollut. Jäin siihen silti keräilemään sillä periaatteella, että edes jotain saisi kotiinviemisiksi. Aikani nyhrättyäni päätin poistua paikalta ja käydä vilkaisemassa vähän matkan päästä vielä, jos jotain parempaa löytyisi. Ja sieltähän sitä löytyi. On se kumma, kun ei kaikkien näiden vuosien jälkeen usko, että siihen ekaan huonoon paikkaan ei kannata jäädä! Lopulta sain kolmen litran ämpärini pikaisestikin täyteen.

Kotona vadelmaverokarhut iskivät heti kimppuun

Minulla vadelmien keruu hyvässä paikassa aiheuttaa periaatteellisen ristiriidan. Pihi kainuulainen minussa sanoo, että pitää kerätä vain järjestelmällisesti oksat tyhjiksi. Tehokkuusajattelun omaksunut eteläsuomalainen liiketaloustieteilijä taas käskee keräämään vain isoimmat ja helpoiten kerättävät. Pyrin tottelemaan jälkimmäistä. Eri asia olisi, jos aikaa olisi käytettävissä rajattomasti tai edes reilusti, mutta kun ei ole. Uskon, että myös martat suosittelisivat jälkimmäistä vaihtoehtoa ;-D

Vadelmapuskissa riehuminen on mielestäni hyvää motoriikkaharjoittelua

 

Tykkään jättää kamat mahdollisimman korkealle kivelle, jottei mene puolta päivää niiden etsimiseen pois lähtiessä

Minun marjareissuille ei yleensä kuulu maalaisromanttinen eväsretkeily, vaan pärjäilen luonnon raakaravinnolla ja pullollisella vettä. Tosin lasten kanssa kun ollaan liikenteessä ne eväät ovat se reissun tärkein juttu! Tänään oli jo lähtiessä sellainen fiilis, että pari eväsleipää olisi varmaan paikallaan. Kun olin marjat poiminut, olikin mukava hetkeksi istahtaa kivelle evästelemään kaikessa rauhassa. Eipäs ole juustoleivät pitkään aikaan maistuneet yhtä hyviltä!

Fine dining á la puska

 

Tällä kertaa esittelyssä Poihjois-Kymenlaaksolainen marjastusmuoti...

Iltapäivällä sain haettua vielä pari litraa mustikoita Annin kanssa Einon jalkapalloharkkojen aikana. Oiskohan se perinteisen pullapohjaisen mustikkapiirakan vuoro huomenna :-)