Eniten eilen tuntui sunnuntain rutistelut päässä! Eli siis sellainen seminuutunut olo, joka osin varmaan johtuin myös lomanalkuväsymyksestä, jota en viikonloppuna vielä joutanut potemaan. Eilinen siis oli itseoikeutetusti lepopäivä kaikesta treenaamisesta. Ja vähän kaikesta muustakin. Tämä lapsiperheen perusarki tuo mukanaan ihan riittävästi palauttavaa liikuntoa. Illalla vasta hoksasin, että mikään kohta minusta ei ollut kipeä! Eli kovinkaan tiukkaan ei sitten tullut sunnuntain kisailuja vedettyä. Toisaalta nykyisin ei minulla lihakset tunnu kipeytyvän mistään muusta harrastamastani liikuntalajista kuin joogasta. (Joo, siis jooga ei ole liikuntalaji, mutta oiotaan nyt vähän.) Yksikin perusteellinen asanaharjoitus saattaa aiheuttaa hyvin mielenkiintoisia tuntemuksia seuraavalle päivälle. Puhumattakaan siitä, jos rutistelee kolmena päivän peräkkäin. Toki varmasti kunnon punttitreeni saisi aikaiseksi kaikkia kivoja lihaskipuja! Sinänsä vain mielenkiintoista ollut huomata tuollainen asia. Olisi muuten hauska kuulla, onko muilla ollut samanlaisia kokemuksia?!

Edellisestä maantiepyörälenkistä on kulunut viikko ja tänä aamuna pyöräilykengät katselivat minua takkahuoneen nurkasta hyvin anovasti, joten hellyin ja kävin ulkoiluttamassa heitä.

02072011546-normal.jpg

Hapenpuutteesta kärsivät kenkulit

Aikaa oli käytettävissä alle kaksi tuntia lenkkiin, joten vaihteeksi päädyin heittämään Selänpään kierroksen. En varmaan osaa ajaa enää minnekään muualle...Tänään olikin siitä hassun hauska keli ajella, että menomatkalla tämän päiväinen navakka tuuli oli myötäinen ja kotimatkalla yllättäen vastassa oli vastatuuli. En oikein jaksa alkaa suunnittelemaan lenkkejä tuuliolosuhteiden mukaan ja toisaalta eipä sitä kisoihinkaan voi tilata tietyn tyyppisiä keliolosuhteita. Eli paras ajaa tuulella kuin tuulella. Mutta huomenna voisi yrittää polkaista jonkun toisen lenkin...

Palkkariksi olin sekoitellut mössön tuoreesta ananaksesta, oman maan mansikoista (no nyt niitä tulee), tuoreista nokkosista ja siankärsämöistä.

02072011543-normal.jpg

En ole nyt lisäillyt noihin palkkareina käyttämiini pirtelöihin pähkinöitä tai siemeniä, koska luulen (en tiedä), että niiden sisältämä rasva on palautumiselle siinä kohdassa huonompi juttu kuin niiden lopulta suht pieni proteiinimäärä. Hamppuproteeinilla en halua noiden makua pilata, mutta tarkoitus olisi hankkia testiin riisiproteiinia, joka voisi olla kova juttu. Toisaalta ainakin laadukkaiden riisiproteiinien hinnat on aika kovia, joten hieman pitää tuota asiaa puntaroida. Nyt olen tyytynyt täyttämään energiavarastot hiilareiden osalta noilla juomilla ja proteiinit sitten jossain muussa muodossa.  Todennäköisesti päädyn kohta hankkimaan kaappiin uuden reco-pussin ;-)

Pyörälenkin jälkeen pääsin tänään tunniksi hierojan käsittelyyn, mikä toki teki hyvää vaikken ihan juntturaan itseäni viikonloppuna vetänytkään. Minun niskahartiaseutu ilahtuu aina hieronnasta eikä pienet pakaralihaksetkaan ikinä taida olla liian rentoina.

Ja vielä vähän kokkailuja. Tykkään kesäkeitosta, mutta jostain syystä muistan tehdä sitä ehkä kerran kesässä. Tänään oli tämän kesän SE päivä. Persiljan taimet ovat kasvimaallani vielä sen verta hentosia, että vuohenputket saivat tässä taas korvata sujuvasti ne. Muuten ihan perusreseptillä mentiin.

02072011539-normal.jpg

Kesäkeiton kruunaa nokare voita