Tunnustetaan väriä!

Viime viikonlopun kesälomanen taisi onnistua ainakin sen perusteella, että olo maanantaina töihin mennessä oli aivan vastaava kuin viikko takaperin lomilta palatessa. Eli tokkurassa ja pihalla kuin lumiukko kaikesta. Alkuviikko olikin täysin treenitöntä elämää arkisten töiden, lasten kuskaamisen ja kotiaskareiden parissa. No sohvalla ei tullut juuri iltaisin maattua ja varmasti joka päivä tuli se terveysliikunnan vaatima 10 000 askelta täyteen. Etenkin keskiviikkona, kun Alinalla oli jalkapalloturnaus ja kolme tuntia juoksin pitkin kentän vierusta milloin kahden nuorimmaisen perässä ja toiveita toteuttaen, milloin vanhimmaisen huoltajana... Hiki nousi myös silloin pintaan kun leipoessani tiistaina mokkapaloja Alinan turnaukseen juuri kriittisimmässä vaiheessa Eino tulee kotiin huutaen ja yltäpäältä veressä kaaduttuaan pyörällä lahjakkaasti. Lisänä uhmaikäinen Anni, joka yrittää kiivetä pöydälle sekoittelemaan äidin taikinoita.

Torstaina sitten lähtivät KAIKKI KOLME mummin kanssa Kajaaniin viideksi päivää ja rauha laskeutui taloon. Illalla töiden jälkeen jätin edelleen tekemättömät kotityöt tekemättä ja lähdin kiertämään Selänpäätä Kaunottaren kera. Ilmeisestikin menneet kisarutistelut ovat saaneet aikaan kehossa jonkinlaisen superkompensaation kun tuo tutuksi tullut 42 km:n lenkki meni kovasta helteestä huolimatta selkeästi nopsampaa samoilla rasitustasoilla kuin aiemmin vastaavissa tuuliolosuhteissa.

Ja sitten kuningas jalkapalloon.Koko kesän olen lupaillut lähteä kokeilemaan moista Valkealalaisen FC Hutipotkun mukana. Kyseessä on uskomattoman hienon joukkuehengen omaava mammafutisjoukkue. Sori tytöt! Saanko käyttää meistä/teistä tuollaista nimeä??! Vai onko se jo käytössä? Suurin osa porukasta on Valkealalaisia pienempien ja isompien lasten äiteitä. Hommaa tehdään viimisen päälle oikeaoppisella höntsyasenteella, siitä voisi monet miesjoukkueet varmasti ottaa oppia sanon minä. Marttailu kunniaan!

Kuten olen jo aiemminkin todennut, minulle pallopelit eivät ikinä ole olleet se mieluisin liikunnan osa-alue. Nyt aikuisiällä ne ovat siirtyneet jopa oman liikunnallisen mukavuusalueen ulkopuolelle. Osittain tästä syystä aloin innostua ajatuksesta. Sen tietää miten hyvää tuo epämukavuusalueille meneminen tekee. Ja mitä useampi liikuntamuoto kuuluu valikoimaan niin sen parempi. Eikä se varmasti haittaa, että äitikin jotain jatkossa ymmärtää lasten uusimmasta harrastuksesta.

Nyt kun triathlonkausi on saatu päätökseen ja lapset reissussa niin en enää yksinkertaisesti eilen löytänyt yhtään hyvää tekosyytä olla lähtemättä harkkoihin. Alle tein puolen tunnin joogaharjoituksen. Pihajoogakausi jatkuu:

Utthita Parsvakonasana A

Utthita Parsvakonasana B edestä

Utthita Parsvakonasana B takaa

Kun aikaa oli vielä ennen harkkojen alkua ja joogaharjoituksesta olin saanut hyvä hien pintaan, pakkasin uimakamppeet mukaan ja suuntasin Kulkurin keulan Likolammelle. 15 min uintitreenin sain siihen tehtyä. Jotenkin minulta on kisojen räpeltämisten jälkeen vaparin tekniikka ainakin avovedessä ihan hukassa. Jos saankin hengityksen jotenkin pelaamaan niin potkuihin ei löydy mitään rytmiä. No katsotaan syksyllä hallissa miltä tilanne siellä vaikuttaa.

Ja sitten mentiin kentälle ja uskokaa tai älkää, taas jännitti! Nyt pitää tosissaan alkaa ottamaan kesälomalla vähiin jäänyt meditaatio päiväohjelmaan. Minulle on tainnut iskeä kestojännitys tässä päälle... No vastaanotto oli ihana koko porukalta ja kaksi muutakin uutta oli paikalla. Ja olihan paikalla monta tuttua niin että tosi järkevää tuo jännittäminen!

Eka vedettiin alkulämmittelyt. Tai siis muut vetivät ja minä kuvasin :D

Ja sitten pelailemaan. Minulla meni eka puoli tuntia ihan puhtaaseen ihmettelyyn. Ehkä pelkäsin saavani näppyjä siitä pallosta tai muuta kauheaa. Kaksi muuta uutta Marika ja Annika ryntäsivät oikeaoppisesti samoin tein peliin mukaan ja kateellisena katselin tyttöjen menoa ja päätin yrittää itsekin saada edes yhden kosketuksen palloon ja pari juoksuaskelta. Lopulta sain edes jotakin aikaseksi. Kävin juosten läheisen urheilukentän pukuhuoneen vessassa. No pääsin minä lopulta pelailun makuun ja lopussa olin ihan innoissani hommasta. Jesh! Tätä lisää. Miksi minä en aiemmin tullut??

 

Vaikka innostuin itse pelaamisestakin, niin kyllä homman paras anti oli tuo sosiaalinen puoli. Illalla Maija Facebookissa kertoi erään aidan takana katselleen pikkuneidin todenneen, että: "Äiti, mie haluun kattoo ku noi pelaa ku ne nauraa!" Minä taas voisin todeta, että "Minä haluan pelata kun minä saan nauraa teidän kanssa!"

Jälkipelit ja sitten kotiin

Nappiskaupoilla nähdään...