Joku on saattanut minun blogin perusteella saada sellaisen käsityksen, että olen kovinkin energinen tapaus. Jos näin on päässyt käymään, lienee nyt korkea aika korjata moinen väärinkäsitys. Minulla vain tulee kirjoiteltua vain silloin, kun sitä energiaa riittää. Ai maanisdepressiivinen tapaus vai?!! Niinä huonompina hetkinä kirjoittaminen ei todellakaan ole ykkösjuttu, enkä halua tehdä tätä väkisin. Toisaalta olen myös tietoisesti halunnut rajata valittamisen pois blogistani. Yritän hoitaa sen jotain muuta kautta.

Nyt sitten onkin ollut pikkasen pidempi huono kausi eli marraskuu. No en syytä tästä mitään tiettyä kuukautta, vaikkei tuo pimeys, joka nyt ainakin on saanut vähän valoa lumen muodossa, ole energiaa mitenkään lisännyt. Yleensä vain olen pyrkinyt suhtautumaan tähän pimeimpään vuoden aikaan niin, että tässä voi ihan hyvin henkisesti käpertyä hetkeksi talviunille eikä tarvitsekaan ole kovin reipas. Tai oikeastaan niin kuuluiskin tehdä. Kerätä voimia tuleviin haasteisiin. Niinhän tekee luontokin.

Joka tapauksessa viimeinen kuukausi on ollut minulle vähän turhan rankka. Mies kolme viikkoa sotaharjoituksissa ja viikonloput hirvijahdissa yhdistettynä omiin koko syksyn jatkuneisiin nukkumisvaikeuksiin lisänä pimeys ja esikoisen haasteet koulun käynnin aloittamisen kanssa. Ja tietysti alla jo viimeisen viiden vuoden rasitukset semiyksinhuoltajana isännän opiskelujen ajalta. Raja tuli vastaan. Treenailemaan sentään olen välillä päässyt aina jossain välissä, mutta ei niistä ole enää paljoa jaksanut/kerennyt blogiin kirjoitella. Se onkin se juttu, joka minut on tainnut jotenkin koossa pitää viime aikoina.

No jospa tästä olisi suunta ylöspäin. Perjantaina kävin lasten kanssa Valkealan kirkonkylän joulunavauksessa ja sieltä sain itsekin mukaani aimoannoksen joulumieltä. Ehdin jo epäillä, että en löydä joulumieltä laisinkaan tänä vuonna. Tuo tapahtuma oli jotenkin aivan ihana. Siinä oli juuri sellaista vanhanaikaista kyläyhteisön toiminnan tuntua. Lapset ja vanhukset Nuorisoseuran talolla yhdessä yleisönä ja esiintymässä. Ei mitään hienoa ja mahtavaa vaan tavallisia ihmisiä tekemässä yhdessä mukavia asioita. Ehkä sain mukaani muutaman jouluenkelin tuomaan jaksamista ja hyvää mieltä  :-) Hyvä merkki jatkon kannalta on se, että innostuin jopa eilen selailemaan joulureseptejä. Tähän mennessä olen vain ahdistunut moisista.

Sitten vielä muutama sana liikunnasta. Liikunta on minulle henkireikä ja sen tuottamat endorfiinipiikit auttavat jaksmaan. Jo vuosia sitten olen kuitenkin tiedostanut sen, että se voi myös kääntyä tietyn pisteen jälkeen voimia vieväksi asiaksi. Etenkin jos harjoittelee tavalla tai toisella tavoitteellisesti. Vaikka itselläni on tavoitteet asetettu ensi kesäksi, en anna niiden määritellä elämääni. Tärkeintä minulle on tehdä sellaisia juttuja, joista saan juuri sillä hetkellä sopivasti voimia. Jos tekee mieli joogata, joogaan. Ja jos tekee mieli juosta, juoksen. Joka tapauksessa pidättäydyn tiukasti erossa sykemittareista ja harjoitusohjelmista. Minulta ne nykyisin veisivät pois ison osan liikunnan riemusta, mikä minulle on se tärkein juttu. En sano, etteivätkö joku päivä taas palaisi elämääni, mutta nyt ei ole niiden aika.

Kun aika on ollut kortilla, viimeisen kuukauden aikana on tullut juostua aika usein. Se ja jooga kun ovat ajankäytöllisesti optimaallisimmat harjoittelumuodot. Voi tehdä melkein missä vain milloin vain. Myös uimassa olen käynyt silloin kun on ollut riittävästi aikaa. Valkealan uimahallilla on poreallas ja niskahartiaseutua hierova "vesiputous" joissa on mukava köllötellä treenin päälle. Uintireissut ovatkin minulle samalla rentoutusreissuja ja nukkuminenkin on niiden päälle yleensä parempaa. On myös kiva, kun esikoisen uimataito jo mahdollistaa sen, että neiti voi tulla mukaan ja samalla saadaan tytön kanssa yhteinen ilta.

Että sellaisia kuulumisia. Jospas sitä tässä päästään kunnon talvitouhuihin pikkuhiljaa. Hiihtokausi ei taida ihan vielä olla käsillä, mutta tuo lumipeite ulkona luo mukavasti toivoa! Nyt jos olisi mahdollista, lähtisin viikoksi Lappiin ihan yksin hiihtelemään, mutta se ei taida tällä hetkellä olla mahdollista...Yritän siis nauttia niistä pienistä jutuista, joita arki antaa. Kuten lasten joulunodotus tai se , että viime yönä nukuin täydet yöunet ja vielä ilma melatoniinipillreitä!

Enkeleitä joulun aikaan kaikille!