Tässä vuodenvaihteessa tuli hieman kelailtua, mitä kaikkea sitä on elämänsä aikana liikunnan saralla tullut puuhailtua ja siitä se ajatus taas lähti. Kirjotella tänne hieman omasta liikuntahistoriasta. Mitään varsinaista kilpaurheilutaustaahan minulla ei ole, mutta kaikenlaista kivaa pientä olen aina tykännyt touhuta. Ja useimmiten olen myös löytänyt itseni jostain pienimuotoisista kisailuista. Nyt pukkaa päälle lentsua, joten nykyisten liikuntojen suorittamisen sijaan on hyvä hetki uppoutua menneiden liikuntojen muisteluun.

Ensimmäinen varsinainen liikunnallinen harrastukseni aikanaan oli baletti, jonka aloitin kolme vuotiaana. Tarina kertoo, että tiukasti olin jostain idean tähän saanut ja jollain keinolla äitini oli minut saanut mukaan vähän vanhempien ryhmään kun ihan noin pienille ei omaa ryhmää ollut. Balettia tanssin jonnenkin 10- tai 11-vuotiaaksi asti. Todella innostunut touhusta olin ja jossain vaiheessa sain "kärkitossutkin". Homma taisi kuitenkin mennä minun makuun liian vakavaksi ja innostus loppui kuin seinään.

Tanssitouhujen jäätyä taka-alalle aloin pikkuhiljaa innostua hepoista kavereiden kautta. Alkuun rakenneltiin ja hoideltiin kaiken maailman tekoheppoja ja lopulta päädyin ratsastelemaan ihan oikeillakin hepoilla. 13-vuotiaana sain ensimmäisen oma heposen - tai siis ponin - Bethin, jonka kanssa touhuiltiin kaikkea kivaa. Tuossa vaiheessa tietysti ratsastuksesta tuli joka päiväinen harrastus. Oma mielenkiintoni oli ns. kouluratsastuksessa kilpailumielessä, mutta esteitäkin tuli hypittyä huvin vuoksi. Parin vuoden päästä Beth kävi minulle "pieneksi" ja jouduin luopumaan rakkaasta "Pätsistäni". Tilalle hankittiin puoliverinen tanskalainen tamma Sabrina Solyst eli tuttavallisemmin Saara. Jostain syystä yhteistyö Saaran kanssa ei lähtenyt kuitenkaan etenemään ja aloin jopa pelätä hieman omaa hevostani. Lopullisesti lopetin ratsastuksen lukion ensimmäisellä luokalla.

skannaaminen0002-normal.jpg

Beth

skannaaminen0001-normal.jpg

Saara

Vaikka baletti ja ratsastus olivat ne rakkaimmat harrastukset, niin tykkäsin oikeastaan kaikista liikuntalajeista mitä eteeni tuli. Poislukien se sähly, josta on jo aiemminkin ollut puhetta... Palloilulajeista muuten koripallo oli mieluisin, mikä on täysin luonnollista huomioiden huiman pituuteni jo kouluaikoina :-D (Lopulta saavutin 161 cm:ä lyhyen varren)  Kaikkiin mahdollisiin koulun urheilukilpailuhin piti päästä mukaan ja välillä jopa ns. koulujen välisiinkin. Ainakin uinnissa onnistuin jonkun mitalinkin saamaan noista koulujen välisistä mittelöistä.

Laskettelu taas oli kolmas rakas liikuntamuoto, joka kulki kaiken muun rinnalla noin 7-vuotiaasta 17-vuotiaaksi. Intoa puhkuen kavereiden kanssa paineltiin pitkin kaiken maailman männiköitä kainuulaisille vaaroille perustetuissa laskettelukeskuksissa. Itse asiassa vieläkin minua välillä mietityttää, miksi en lopulta koskaan päätynyt laskemaan kilpaa. Sen verta paljon siitä tykkäsin ja asiaa jopa harkitsinkin. Minusta oli kiva käydä rinteessä ollessa keppejä kiertämässä ja hommaan sain opastusta isältäni, jolla on taustaa lajin parista jonkin sortin alppikanuunana hämärältä 60-ja 70-luvulta...Sen verta aktiivialppinistia minusta löytyi, että osallistuin tässäkin lajissa Kajaanin koulujenvälisiin pujottelukilpailuihin pariin otteeseen ja paras saavutus taisi olla 5. luokalla 5-6 -luokkalaisten tyttöjen 4. sija. Ja oli siellä osallistujia ehkä jotain 15 joten ei se ihan "sellainen" 4. sija ollut... Lukion ja viimeistään opiskelujen myötä laskeminen on jäänyt kokonaan mutta nyt omien lasten osoittaessa kiinnostusta siihen on tullut mieleen lähteä verestelemään vanhoja taitoja. Itse asiassa viimeisen vuoden aikana olen nähnyt tosi usein unta laskemisesta. Ehkä minulle yritetään jotain kovasti viestittää asian tiimoilta... ;-)

skannaaminen0001-normal.jpg

Minä keskellä - mitä lie touhutaan

Lukioaikana eli 90-luvun alussa kuvioihin tuli "aerobic" myös minulla kuten niin monella muullakin. Siellä sitä koulujen liikuntasaleissa jytättiin Kajaanin Elon järjestämillä low- ja combo aerobic -tunneilla Reebokin tossuissa. Ikävä kyllä noista touhuista ei ole olemassa todistusaineistoa valokuvien muodossa. Lukion ekalla ollessani osallistuin jopa aerobic-kisoihin. Joku porukka meitä kerättiin aerobic -tunnilta kasaan ja tuolla porukalla kävimme Oulussa HiHop- tapahtumassa näyttämässä taitojamme. En nyt muista, että oliko esityksemme tehty Rednexin Cotton Eye Joen tahtiin vai oliko tuohon aikaan joku toinen vähän samanlainen kipale. Joka tapauksessa oltiin ihan varmasti huima näky farkuissa ja vyötärölle sidotuissa ruutupaidoissa...Eikä oltu viimeisiä!

Kuntosalihommat taas ovat olleet minulle tuttuja jo 13-vuotiaasta asti kun Kajaaniin avattiin ihan hottis naisten sali "Piukat paikat". Sinne minä menin äitini vanavedessä kun oli ratsastuksen ohessa tarpeen tehdä jotain "oheistreeniä". Ei ne minun yläaste- ja lukioajan kuntosaleilut mitään hc-hommaa olleet, vaan ennemminkin ajoittaista touhuilua silloin kun intoa piisasi.

Syksyllä 1997 aloitin kauppatieteiden opinnot Tampereella ja tuolloin minusta sitten tuli muutamaksi vuodeksi melkoinen kuntosali- ja ryhmäliikunta-addikti. Kaikkea mahdollista jumppaa joista erityisesti mieleeni olivat ns. tanssillisemmat tunnit, spinningiä, LesMillsiä, stretchingiä, kuntonyrkkeilyä. Kaikki kelpasi. Suuri idolini tuolloin oli tampesterilainen fitness-mimmi Tarja Heikkilä, joka oli töissä samalla salilla, jolla itse kävin.

Vuosituhannen vaihteen tietämillä kohtalo johdatti minut juoksija Jussi Utriaisen työkaveriksi ja silloin alkoi juokseminen ja kestävyysliikunta ylipäätään kiinnostamaan kuunnellessani juttuja Jussin treenaamisesta ja kisailuista. Jotenkin nuo ryhmäliikuntajutut oli vaan niin nähty. Jussin innoittamana muuten hankin myös ensimmäisen sykemittarini Polarin S610:n:

Polar_S610i_Heart_Rate_Monitor.jpg

Niin jumppa-addiktista tuli sykemittariaddikti. Seuraavat ehkä seitsemän vuotta olin lähestulkoon naimisissa sykemittarin kanssa ja se on suuri syy sille, miksi en sellaista nykyisin halua käyttää. Entisen ongelmakäyttäjän on ehkä paras pitää nollalinja...Samoihin aikoihin muuten hankin myös Kulkurin. En ole ihan varma, mistä innostus maastopyöräilyyn syntyi. Jostain se vain pulpahti. Ei mahtanut mittään. Itse asiassa myös uinti tuli mukaan kuvioihin, vaikkei tuolloin ollut mitään varsinaista ajatusta triathlonista. Se oli vain se laji, josta olin jo lapsena tykännyt. Pari vuotta myöhemmin löysin myös hiihdon uudestaan. Sekin lapsuuden mieluisia lajeja.

Ensimmäisen (ja tähän mennessä viimeisen) maratonin juoksin vuonna 2003 Kajaanissa aikaan 4h 29 min. Se oli jotenkin tosi leppoisa kokemus, jonka hoidin kotiin tiukasti varmistellen. Ns. maratoonarin 30 km:n seinä jäi täysin kokematta. Ehkä joskus voisi ottaa uusiksi ja yrittää löytää tuo kuuluisa seinä. Puolimaratonia en ole tähän päivään mennessä juossut, mutta jospa se ensi kesänä Joroisilla sitten tulee hölkättyä. Jossain vaiheessa jouduin totemaan, että minun jalat kestävät juoksemista hyvin rajallisesti ja ajatukset alkoivat kääntyä triathlonin suuntaan. Eskoinen syntyi helmikuussa 2006 ja toivuttuani sektiosta nopeasti päätin asettaa seuraavan kesän tavoitteeksi triathlonin pikamatkan. Ja kuten olen jo aiemmin kertonut, heinäkuussa 2006 löysin itseni ja Kulkurin Nokialta typistetyn pikamatkan kisasta. Uinti oli lyhennetty 750 m:stä 300 m:iin. Ja uudestaan homma otettiin kesällä 2007.

Minä ja Kulkuri kesällä 2007 Nokialla

Syksyllä 2007 aloin odottamaan meidän keskimmäistä kullannuppua, joka syntyi keväällä 2008. Kesällä 2008 en edes haaveillut mistään kisailuista, vaikka liikunta olikin pysynyt hyvin mukana niin raskauden ajan kuin synnytyksen jälkeenkin. Syksyllä 2008 isäntä aloitti viisi vuotta kestävät opinnot, joiden ansiosta tiedossa oli runsaasti yksinhuoltajan elämää, koska opiskelu oli täysipäiväistä touhua toisella paikkakunnalla. Eli mies viikot koulun penkillä ja viikonlopuiksi kotiin. Tuolloin tajusin, että nyt ei ns. tavoitteellinen treenaaminen enää ole hyvä juttu minulle. Ekaksi lensi sykemittari (tuolloin olin vaihtanut Suuntoon) kohden vesilintua. Alkuvuodesta 2009 päädyin astangajoogakurssille ja sille tielle jäin neljäksi vuodeksi.

Loppukesästä 2012 osallistuin kavereiden kanssa Utissa Vartti Action Runiin lähes joogapohjalta. Ohessa muuten Terhin mainio rapsa juoksusta http://tasapainossa4.blogspot.fi/2012/08/vartti-action-run.html Siitä se kipinä varmaan jäi kytemään ja loppu löytyykin tästä blogista.

Missään lajissa en siis koskaan ole ollut kovin hyvä tai lahjakas eikä kilpailuviettinikään ole kovin kummoinen. Mutta nirsoilusta erilaisten liikuntamutojen suhteen minua ei voi moittia...Melkoinen raamattu tästä kirjoituksesta nyt tuli. Toivottavasti edes joku jaksoi loppuun asti lukea. Mutta ehkä vaihtelua iänikuisille postauksille, joissa kerron käyneeni maastopyöräilemässä!