Löytyihän sitä lunta kun oikein etsi

Maanantaina survoin auton kyytiin kasan pieniä ja isoja urheiluvälineitä sekä kaksi mukeloa. Nuori herra oli lähtenyt Kainuuseen mummin kanssa jo lauantaina. Toiveissa oli löytää Talvi ja kunnon hiihtokelit kotikonnuilta, mutta ei se taas ihan niin mennyt. Lumiraja on mennyt koko "talven" jossain kohden Kainuuta ja Kajaani-Sotkamo -alueella on lunta ollut ehkä 5-10 cm:ä enemmän kuin täällä Kymenlaakson pohjoispuolella. Viikonvaihteen plussakelit vesisateineen olivat jättäneet oman jälkensä vähälumisille Nälkämaan seuduille. Hieman oli seutu kuitenkin valkeampaa Iisalmen jälkeen, mutta ei hyvältä näyttänyt.

Tiistaiksi olin ilmoittanut esikoisen Vuokattiin laskettelukurssille, joten siltä suunnalta piti itsellekin ladut etsiä. Hätäpäissäni lähdin hiihtelemään ensimmäiseen keksimääni suuntaan, selvittämättä sen kummemmin eri latujen kuntoja. Virhe! Latuosuus, jolle lähdin, oli kunnostamaton, mutta koska aikaa oli rajallisesti, päätin kaenuulaisella sisulla jatkaa valitsemallani reitillä. Välillä homma oli kirjaimellisesti vesihiihtoa eikä homma ylipäätään eronnut juuri sauvakävelystä, muuta kuin siinä, että jalassa oli sukset. Lenkin toisella puoliskolla löytyi vaaran itäpuolella olevat kunnostetut ladut ja toivo HIIHTOlomasta alkoi itää.

Keskiviikkona vahingosta viisastuneena suuntasin suoraan itäpuolelle ja paremmille laduille. Vaikka sielläkin oli tosi jäistä ja välillä jopa ruoho tuli pertsaladun läpi, oli hommassa jotain mieltä: Heikkilän tilalla kävin kääntymässä ja maisemia ihailemassa. Sitten pitikin kiiruhtaa takaisin laskettelurinteille hiihtokoululaista vastaan.

Torstaina oli tiedossa kyläilyhommia suuntaan jos toiseen ja kävin hiihtämässä Kajaanissa Vimpelin urheilukeskuksessa itse asiassa ihan samalla ladun pätkällä, miltä aloitin tämän hiihtokauden. Saas nähdä, sulkeutuiko ympyrä ja oliko kyseessä todellakin kauden viimeinen hiihto samassa paikassa. 200 km:a hiihtoa tälle talvelle tuli täyteen ja siihen nyt täytyy olla tyytyväinen tilanteessa, jossa jokainen kilometri on otettava kiitollisena vastaan yhtään enempää pyytämättä.

Kuten arvattavissa oli, neitiä puri sellainen alppisittiäinen, että vaikka kurssia ei enää torstaina ollut, piti hänen vielä rinteeseen päästä. Eli porhalsin vielä neitokaisten kanssa kertaalleen Vuokattiin ja vanhimmaisen rymytessä muutaman tunnin rinteessä, itse tein palauttavaa kuopouksen kanssa pulkkamäessa. Pienen alppisittiäisen puraisun taisin itsekin saada, ja taitaa olla ajan kysymys, milloin löydän itseni laskemasta. Pitäähän sitä lapsen seuraksi lähteä, kun ei sitä vielä voi isompiin mäkiin yksin lähettää ;-)

 

Perjantaina huristeltiin kotiin ja matkan pölyt käytiin ison tytön kanssa huuhtelemassa illalla pois uimatreenien merkeissä. Tuolla reissulla tuli myös lisäys kesän kisakalenteriin. 24.8.2014 Helsinki City Triathlon sarjana aikuinen + lapsi. 100 m uintia, 5 km pyöräilyä ja 1,5 km juoksua. Olen neidille luvannut, että tuonne lähtään, jos jaksaa harjoitella "oikeaa uimista" sinänsä hyvää tekevän hyppelyn ja pomppimisen lisäksi. Että pitää selvitä hyvin tuosta 100 metrin matkasta ja nyt näyttäisi tyttö selviävän. Tunnin rypemisen päälle neiti paukutti 200 m:ä tosin laajakirjoisella tekniikalla, mutta haittaakse? Joka tapauksessa ainakin meidän kohdalla tämä kuvio oli äärimmäisen hyvä porkkana motivoida lapsi harjoittelemaan uintiakin. Onhan tuo kohtuullinen uimataito melkoinen turvallisuusseikkakin.

Juoksukauttakin on aloiteltu PF:n sallimissa rajoissa ja tänä aamuna kevätauringon inoittamana kaiveltiin keskimmäisen pyörä esille. Äiti + poika laatuaikaa välillä milloin mitäkin tienpientareella olevaa ihmetellen välillä kunnon "moporossipurtteja" ottaen.