090420141478-normal.jpg

 

Yritetääs nyt pientä raporttia viime viikon touhuista vääntää kasaan ennen kuin tämän viikon aktiviteetteihin rynnätään. Viime viikko oli kevyempi palauttava viikko ja kaikki harjoitukset olivat kevyttä pk-tason touhuilua. Hyvä niin. Nyt kun vielä tämän viikon alun malttaa ottaa kevyesti niin pääsiäisenä voi sitten päästellä lähes kesäisissä olosuhteissa jos ennusteisiin on uskomista. Ja jos ei mikään pääsiäispöpö iske päälle! No eilenhän kovasti noiduttiin tuoreeksi ja terveeksi eli lähtökohta on hyvä sen suhteen.

Viime maanantai oli siitä erikoinen maanantai, että lepopäivä siirtyi isännän työkuvioiden takia tiistaille. Maanantaina kävin Kulkurilla ajelemassa perus 30 km:n lenkin. Jotenkin koko päivä oli hieman harmaa ja kuiva ja tuo lenkki oli samanmoinen. Sellaista pyöräilyä vain. Ei mitenkään keljua, mutta ei mitään erityistä hohtoakaan.

Tiistain lepäilyn jälkeen keskiviikkona oli kympin juoksulenkki vuorossa pyöräilevän esikoisen kanssa. Pikkasen liikaa tuo täysi kymppi osittain maastossa meinaa liikuntatunnin ja koulumatkakävelyiden jälkeen neidille olla, joten tällä kertaa tehtiin niin, että neiti jäi mehutauolle auringon paisteeseen kun äiti kävi hakemassa hieman lisämetrejä sillä välin. Ikävä vain kuulema oli kerennyt sillä välin tulla :-(

090420141476-normal.jpg

090420141477-normal.jpg

Jaksaa jaksaa kun tiedossa on pillimehu

Torstaina hain Kaunottaren huollosta. Olisi kuulema ostajakin hänelle ollut tarjolla, mutta enhän minä noin vain luovu siitä! Isännällä oli vähän menoja alkuillast,a mutta viimeisten auringonsäteiden myötä kerettiin Kaunottaren kanssa käydä tekemässä pieni 15 km:n kaudenaloituslenkki. Siinä illan hämärtyessä, vaihteiden kevyesti suristessa ja renkaan vielä kevyemmin asfaltin pintaan rahistessa tuli hyvin vahvana tunne siitä, että tämä jos joku on minulle mindfullnessia. Se ilon ja keveyden tunne, jota noilla reissuilla tunnen, on jotain aivan mahtavaa!

Perjantaina pääsin jälleen kerran työmatkapyöräilemään, mutta uintireissua en enää samalle illalle tehnyt, koska nythän oli huiliviikko teemana! Tältä viikolta jäi siis uinnit kokonaan väliin. Sellaista se elämä välillä on. Lauantaina oli jo heti aamusta vähän ankea olo ja päivän mittaan sille selityskin löytyi eli päänsärky/migreeni-kohtaushan sieltä pukkasi päälle. Yleensä kärsin tuosta premenstruaalisesti, mutta tällä kertaa tulikin jälkijunassa promenstruaalisesti. Taisin alkuviikosta keretä nuolaista ennen kuin tipahti.

Meidän taloudessa on nyt käynnistymässä pienimuotoinen remontti jossa menee uusiksi keittiö, kodinhoitohuone, takkahuone leivinuuneineen, lattiat, vessa ja tuulikaapi. Lisäksi kaikki seinät saavat uuden maalipinnan ja autotallin tilalle tulee yksi makuuhuone lisää. Isäntä vietti siis koko viikonlopun noissa merkeissä, joten lauantaille en sattuneesta syystä edes yrittänyt saadapäänsärkyisten virpovitsa-askartelujen ja asujen etsinnän oheen muita aktiviteettejä itselleni. Toki viikonlopulle olisi ollut tarjolla niin joogakurssia kuin hölkkäkauden avausta Teutjärven ympärijuoksun merkeissä, mutta mutta...Jos nyt sinne Joroisille sentään heinäkuussa pääsen niin olen hyvin tyytyväinen. Ja sit jos pääsee välillä treenaamaankin niin vielä parempi ;-)

Sunnuntaina sentään kävi vielä hölkkäämässä purulla kympin ja vaikka alku oli vähän nihkeetä niin lopussa kiitos seisoi ja ja fiilis lenkin päälle oli parempi kuin kertaakaan koko viikonloppuna! Päälle fb:ssa saamani lankutushaasteen suorittaminen kaverin kanssa Valkealan tekonurmella hirveän kikatuksen säestämänä... Saattopa olla, että tuossa höpistessä ja poseeratessa suorituksen puhtaus hieman kärsi, mutta mukanamme ollut virallinen valvoja hyväksyi sen silti.

 

10003875_10152297483130772_1673251895001

Hei me lankutetaan!

Tänään tein muuten netissä aura-testin, jossa sain tulokseksi oranssin seuraavin saatesainoin:

Your aura is orange. With your love of joking and playing around, you’ll make a great parent or babysitter. Younger relatives look up to you because you’re fun and outgoing. Friends love to laugh with you. Spirits with orange auras are always up for adventure, especially if it’s outdoors.
 
Aika oikeaan osui... Tai en nyt tiedä kuinka mahtava äiti olen, mutta ainakin tykkään lasten kanssa esimerkiksi hyppiä ja pelleillä trampalla! Ja aina olen ihan pihalla...

080420141475-normal.jpg