Tällä viikolla oli isännän reissuviikko ja viikko on ollut sen mukainen... Välillä on kieltämättä taas ollut itkussa pidättelemistä, mutta tästäkin viikosta selvittiin ja tämän päiväisen yhdistelmätreenin jälkeen fiilis on taas hyvä! Aiemmin viikolla sain vähän joogailtua ja keskiviikko meni tiukasti penkkiurheilun parissa. Vaikka kohta olen 12 vuotta asustellut Kymenlaaksossa, ei ole juuri tullut käytyä paikallisten menestyneidenkään palloiluseurojen peleissä. Tällä viikolla vanhimmaisen jalkapallojoukkueen tytöt pääsivät saattamaan MyPa:n pelaajia kentälle ja meidän neiti oli mukana touhussa. Tältä töin olin siis lasten kanssa keskiviikkona MyPa:n pelissä. Pelin katsominen tosin jäi melko niukaksi kaiken vessassa käymisen, makkaran syömisen ja leikkitelineillä roikkumisen jälkeen. Tarkoitus olisi kuitenkin uudestaankin tulla peliä katselemaan, sen verta hyvin kaikki viihdyttiin siellä.

 

 

10368321_10152436190095772_3019496275595

Torstaina isäntä palaili kotiin. Mahassa oli kuitenkin hassulta tuntunut koko päivän ja alkuperäinen suunnitelma oli viettää ilta lehtien ja suklaatin parissa. Mies kuitenkin vei koko katraan heppatalille joten en malttanutkaan jäädä sängylle makaamaan vaan kaivelin lenkkarit esille ja lähdin testaamaan pystyiskö sitä kuiteskin jotain tekemään. Kevyt reilun 6 km:n hölkkähän siitä syntyi. Tosin illalla oli olo sellainen, että olisi luullut tiukemmankin lenkin tehneensä.

10462431_10152436190090772_5208065921122

Edelleen lukemista ja syömistä vailla...

Perjantain liikuntasuoritteeksi riitti taas nurmikon leikkuu. Meillä on ihan kivasti leikattavaa pinta-alaa ja ikivanha rotisko ruohonleikkurina. Tuo yhdistelmä takaa sen, että  minä saan ruohonleikkuusta aikaiseksi kivan 90 minuutin mittaisen kevyen peruskestävyysharjoitteen. Puolensa sillä, ettei ole missään sika kovassa kunnossa ;-)

Tänään lauantaina startattiin Päivin kanssa heti aamusta vähän pidemmälle pyörälenkille. Minulla oli jo viime kesänä tarkoitus käydä ajelemassa Repoveden suunnalla sijaitsevalla Orilammen majalla. Nyt kovahkosta tuulesta huolimatta saatiin aikaiseksi kyseinen piipahdus. Kaffia ja tuoremehua siellä pikaisesti nautittiin ja sitten kotimatkalle. Arviolta 75 km lenkki syntyi. Pyörän nopeus- ja matkamittari on tainnut sanoa yhteistyösopimuksen irti ja hiema arvailuiden ja netin karttapalveluiden varassa ovat nyt nämä minun matkojen pituudet.

10406458_10152436153610772_8705318944642

10417656_10152436153600772_2021509777048

10376077_10152436153605772_6893173593464

Vähän on minua alkanut jo vaivaamaan ns. yhdistelmätreenien puute. Yhden sellaisen olen tälle kevättä/kesää huitaissut. Ehkä vähän enemmän pitäis. Tänään onneksi aikataulut sallivat pienen hölkän vielä pyöräilyiden päälle. Aiemmissa yhdistelmähajoituksissa on pyöräilyn osuus tainnut olla jotain max 45 km joten hieman jännitti, miten käy. Yllättävän hyvältä tuntui hölkkääminen noin vauhdilla 6min/km ja hieman sain uskoa tulevaan tästä. Vaikka vain 2 km nyt hölköttelin, niin fiilis oli sellainen, että kyllä tässä jokunen kilometri menisi.

Oli muuten aika mustana taas otsa pölystä. En edes halua tietää, kuin paljon tuota moskaa on mennyt hengitysteihin...Ja nopeita hiilareita proteiinilla höystettynä äkkiä kitusiin kun juoksuttimetkin olivat päässeet töihin kaiken ajamisen päälle.

10440879_10152436149705772_9131866180074

 

Ja vielä vähän varusteasiaa. Eilen tuli kaupasta napattua nämä matkaan. Vähän laajemmalla näkökentällä varustetut Speedon lasit. Kuivakokeiluissa tuntuivat tosi hyviltä kasvoilla. Saas nähdä kuin toimivat tosi tilanteessa.

10347426_10152436149710772_6382589918596