Nyt on lauantaina käytävään Joroisten puolimatkan kisaan aikaa rapiat 2 vuorokautta ja tunnelmat sen mukaiset. Ensimmäinen paniikkitila asian suhteen iski puolitoista viikkoa sitten ja sen jälkeen on mielessä pyörinyt ajatus sun toinenkin. Toisaalta kotona vallitseva remonttikaaos on välillä onnistunut peittämään päässä vallitsevan triathlonkisakaaoksen. Eli yhtä kaaosta koko elämä, mutta molemmat kivojen asioiden puolesta.

Välillä siis iskee kauhun tunne siitä, että en selviä koko hommasta ja kohta jo mietin, että pitäiskö sittenkin asettaa joku tavoiteaika. En ole asettanut. Keväällä alkanut remontti piti huolen siitä, että edes teoreettinen mahdollisuus jonkun tavoiteajan asettamiselle hävisi. Kevään tehojakso kun muuttuikin remontin myötä hikisesti ylläpitäväksi jaksoksi ja sen pohjalta mennään. Vaikka kovin olen rennoin rantein koko hommaan suhtautunut niin valehtelisin jos väittäisin, että ei tällä ole väliä. Kuitenkin tässä on vajaan vuoden ajan ajatukset pyörineet tämän asian ympärillä niin kyllähän sitä odottaa jottei homma ihan lähtönauhan alla sijaitseville rantakiville tyssäisi.

Viimeisen kahden viikon aikana olen ottanut liikkumisten suhteen todella kevyesti. Yksi pyöräily, yksi hölkkä, joogaa ja pientä uintia. Märkkärin kanssa ollaan tehty onneksi sinunkaupat vaikken edellenkään hirveästi tykkää sen kanssa uida. Se muovipussimainen olo ei ole yhtään sitä, mitä minä uinnilta haluan. Minkäänlaisessa aallokossa en ole uinut ollenkaan vaan kaikki uinti on tapahtunut piskuisessa Likolammessa jossa korkeintaan pinta väreilee kovimmillakin myräköillä. Toivotaan siis lauantaille hyvin vähätuulista säätä. Tosin se lupailee ukkoskuuroja enkä uskalla edes ajatella mitä sellainen minun suoritukselle tekisi.

Tänään kävin hierotuttamassa jalat ja huomenna olisi tarkoitus tehdä vielä kevyesti joogaa ja perjantaina vielä kevyemmin. Pyörään hain uudet kumit jotka tosin vielä odottavat loppusijoituspaikkaansa kiekkojen päällä. Huomenna pitäisi vielä käyttää vanhaa Suuntoa kelloliikkeesä josko se heräisi henkiin. Tajusin, että eihän minulla ole mitään vehjettä josta seurata ajankulua. Ehkä sellainen olisi nyt hyvä olla mukana ja tähän tarkoitukseen yritän vanhan sykemittarini valjastaa.

Nyt siis jatketaan jännittämistä. Välillä saan itseni muistamaan, että lauantaihan on palkkapäivä ja ennenkaikkea pitää nauttia tekemisestä siellä. Mutta sitten kohta taas kaikki järkevät ajatukset kaikkoavat kuin se kuuluisa pieru saharaan ja jäljellä on vain epämääräinen paniikinomainen tunne siitä, että "mitä v...a minä olen tekemässä".

Että sellainen oksennuspostaus tähän väliin. En tiedä pahensiko vai paransiko oloa :-D