Uudet sivut ja vanhat jutut löytyvät osoitteesta http://triangaaastangaa.blogspot.fi/

Edessä loistavia lenkkejä!

 

Nyt kun Joroisten kisasta on kulunut yli kuukausi ja remonttikin alkaa olla valmis, lienee aika suunnata katse kohti tulevaa. Vuorokausi triathloonareiden ympäröimänä Joroisilla teki vaikutuksensa myös minun mieheen ja kohta meidän perheessä on kaksi asian harrastajaa. Tai kuten isäntä totesi, että ei hän ala tätä harrastamaan vaan jatkaa vanhaa harrastusta. Onhan hänellä kokemusta vajaan 20 vuoden takaa lasten sarjasta Porin jazz-triathlonilta...  Entisenä kilpaurheilijana ei miehelle riitä meikäläiselle ominainen retkeily ja fiilistelyhenkinen toiminta vaan heti alusta asti lähdetään hakemaan tulosta. Huh huh! Tällä jo tässä vaiheessa meinaa olla se sivuvaikutus, että myös minä saan moisia vaikutteita. Harkitsen vakavasti, että ensi vuoden aikana suhtautuisin harjoitteluun edes hieman vakavammin. No ehkä se on ohimenevää...

Joka tapauksessa tällä hetkellä tuntuu selvältä, että 1.9.2014 päivystän koneen ääressä saadakseni itseni ilmoitettua ensi kesäksi Joroisille. Se, millainen vuosi liikunnallisesti muuten on edessä, selvinnee matkan varrella. Toisaalta jotain "uutta" haluan kuvioihin saada eli pelkkä triathlonin puolimatkan suorittaminen läpi tuntuu kovin tylsältä. Se, onko tuo joku uusi juttu tavoiteajan asettaminen triathlonille vai vaikkapa jollekin maastomaratonille osallistuminen, saa jäädä vielä hautumaan. Toki Joroisten jälkeen on mielessä alkanut pyörimään myös täysmatka eli ns. ironman jossa uidaan 3,8 km, pyöräillään 180 km ja juostaan päälle maraton, mutta sen aika ei ole vielä ensi kesänä. Toisaalta se voisi olla minun juttu, koska tuo hitauden kehittäminen sujuu minulta paljon paremmin kuin nopeuden.

Sen verta isännän triathloninnostus näkyy jo meidän taloudessa, että Kaunotarkin sai aerotangot ja niiden kanssa olen nyt pari lenkkiä tehnyt. Onhan se melkein kuin lepolassessa istuskelisi kun niiden kanssa menee. Samoin uuden pumpun hankinta aiheutti sen, että Kaunotar sai kumeihinsa ensimmäistä kertaa kunnon paineet. Vaatekaappiin on minun Orca saanut myös seuraa Blueseventyn puvusta. Yhteistreenejä ei sentään vielä ole vedetty, siitä tuo jälkikasvu on pitänyt huolen, mutta välistä ollaan iltasella romanttisesti jumiuduttu sohvalle puimaan treenikuvioita.

Nopeasti lisääntyvä laji nämä triathlonvarusteet

Pikkuhiljaa on tässä tullut viikko-ohjelmaan otettua liikuntojakin. Pari kertaa olen juoksemassa käynyt, joogaillut ja pyöräillyt. Uiminen on jäänyt kokonaan väliin. Ehkä sitä voisi yhden reissun käydä vielä heittämässä kunhan kelit riittävästi kylmenevät ;-)

Viime viikolla jälkikasvu kisaili Hippo-kisoissa ja olihan se hienoa kun vanhimmainen sai pituushypyn hopeamitalinsa oman kylän hiihtotähdiltä Mona-Lisa Malvalehdolta ja Ville Nousiaiselta. Itse pinkaisin 40 metrin pikamatkan sarjassa 2010 syntyneet ja nuoremmat. Nuorimmainen kovasti halusi kisata, mutta piti äidin pitää kädestä kiinni koko matkan ajan.

 

Kohta on lomat vietetty ja niin on ollut haipakkata jotta ei ole kerennyt blogiakaan päivittää. Joroisilta minun ja pikkuneidin matka jatkui kohti Koti-Kajaania jonne vanhemmat lapset oli jo sukulaisten toimesta kelkottu ja isäntä palaili omineen Valkealaan remontin kimppuun. Kajaanissa oleilimme mökillä, joka on Oulujärven rannalle sijoittuvalla Paltaniemen kylällä. Lapsuudessani olemme muutaman vuoden asuneetkin Paltaniemellä ja muuten viettäneet lomilla paljon aikaa siellä. Kyseessä on siis paikka, johon liitän vahvasti lapsuuteni kesät. Nyt on ihana, kun omat lapset pääsevät viipottamaan samoissa maisemissa.

Joroisten koettelemuksista palauttelin puutöillä. Niissä riitti hommaa lapsityövoimallekin.

 

 Pieni palauttava pyörälenkki Paltaniemellä. Tässä kyläkoulu, jossa kävin 1. ja 2. luokat. Oi niitä aikoja!

 

Erityismaininta minun ja siskoni vanhasta leikkimökistä, jonka äitini oli kunnostanut muksuille!

 

Yksi päivä vietettiin veneillen ja Ärjän saaressa. http://fi.wikipedia.org/wiki/%C3%84rj%C3%A4 Ärjää sanotaan Oulujärven helmeksi eikä suotta! Rantaviivaa saarella on 10 km ja suurin osa siitä on hiekkarantaa. Retkellä aloin haaveilla uintivaelluksesta saaren ympäri. Jos jotakuta lukijaa oikeasti kiinnostaisi samanmoinen reissu niin pistäs viestiä kommentteihin. Olen ainakin puoliksi vakavissani asian suhteen ;-)

Ärjässä jatkoin viikon palauttavia harjoitteita pienellä uiskentelulla ja kävelyretkellä, joka sai lisämaustetta jyrkällä hiekkatörmällä kiipeilystä.

Sieltä se tuli ja tuonne se meni.

Viitisen päivää kerettiin Kainuussa oleilemaan ja sitten karavaani suuntasi kohden Satakuntaa ja Poria, jossa oli vuorossa miehen veljen häät. Lauantai vietettiin helteisessä juhlahumussa ja mukavaa oli.

Ei ole tuo pönöttäminen Kiljusen herrasväen juttu ;-)

Häitä seuraavana aamuna lähdin ulkoiluttamaan Kaunotarta Porin teille. Yyterin suunnalla kävin ajelemassa ja maisemia ihmettelemässä.

Taas lähti isäntä kotiin remontin kimppuun ja allekirjoittanut jäi vielä muutamaksi päiväksi anoppilaan evakkoon lapsukaisten kera. Jotenkin ihmeesti tuo remontointi miehellä sujunut parhaiten jos meidän kauhukolmikko ei jaloissa pyöri. Yleensä Porissa ollessa kelit ovat olleet sen verta kalseat, että Yyterissä ollaan vain kerran aiemmin käyty rantailemassa. No nyt ei ollut rantakeleistä pula...Jonkin ihmeen aivoituksen ansiosta olin pakannut rantareissulle itselleni lukemista mukaan. Ilmeisesti en ole vielä oppinut, että kun on rannalla kaikkien kolmen kera niin siinä ei todellakaan lueskella. Ja tämä koskee jo pieniä järven rantoja. Nyt kun oli kyseessä iso ranta ja meidän mittapuulla isot aallot niin tuntui välillä, että oli täysin mahdontonta pitää homma hallussa. No lapsilla oli mukavaa ja kaikki selvisivät hengissä. Kaksi tärkeintä tavoitetta saavutettu.

 

Porista kotiin ajeltuamme oli samalle illalle luvassa vielä vanhimmaisen jalkapallopelit jonne olin lupautunut kioskitädiksi. Eipä siinä tarvinnut kuin kamoja kasailla (joita ei edes löytynyt...) ja jatkaa karavaanin kanssa jalkapallokentälle. Siitä asti onkin tullut touhuttua ja tohotettua tukka putkella. Mutta remontti on nyt hyvällä mallilla ja meidän talo alkaa pikkuhiljaa taas muistuttamaan kotia ja vieläpä mieleistä sellaista. Ei ole juuri tullut urheilua eikä muutakaan hyödytöntä liikuntaa harrastettua, mutta keho ja etenkin jalat ovat olleet välillä aika turtana kaikesta touhuamisesta. Veikkaisin, että olisin onnistunut pitämään sellaisen aktiivisuusrannekkeen hyvin tyytyväisenä!

Ohjelmassa ollut kahviota ja kannustusta kun pikkumimmien fudipelit taas käynnistyneet.

Uudet kiekot sai Kaunotar tällä viikolla ja niitä kuiteskin piti vähän käydä testailemassa. Myös pientä joogailua olen pitänyt ohjelmassa etenkin sen jälkeen, kun parina yönä meinasivat yöunet mennä kipuilevan selän takia.

Siellä ne ovat!

Toissapäivänä kävin mattopyykillä tekemässä ylävartalotreeniä.

 

Ja eilen perjantaina vietin lomien lopettajaisia lasten kanssa Tykkimäellä.

 

Mukava loma ollut, joskin ensi kesänä voisi lomailla hieman rennommin. Mutta ei tätäkään lomaa ihan täysin tiukin pipoin ole vedetty...

 

Peeäs. Meidän porukasta neljä henkilöä on saanut yhteensä viisi ampiaisen pistosta. Mites muilla?

Viime lauantaina sain Projekti Puolimatkan päätökseen ja ehkä jopa kunnialla. Kokonaisuudessaan aikaa koitokseen kului 6h35min39s. Uinti 44min 45s, pyöräily 3h 19min 38s ja juoksu 2h 15min 50s. Kun jälkeenpäin aloin kisaa kelailemaan niin tajusin, että aika monta asiaa tuli tehtyä ekaa kertaa. Tietysti itse kisa kokonaisuudessaan oli minulle ensimmäinen puolimatkan triathlon. Lisäksi plakkariin tuli samalla elämäni ensimmäinen puolimara, elämäni ensimmäinen yli 80 km pyörälenkki ja elämäni ensimmäinen yli 1km avovesiuintirupeama. Kokonaisuudessaan kisa oli minulle mukavan oloista perustekemistä. Vaikka aiemmin viikolla oli jännitys ollut korkealla, itse kisa-aamuna olo oli lähinnä odottava ja yllättävän levollinen.

Ja sitten itse tapahtumien kulkuun. Perjantaina iltapäivästä lähdettiin kohti Joroisia isännän ja nuorimmaisen muksun kanssa. Pääkallopaikalla vilisi toinen toistaan kovempikuntoisen näköistä porukkaa ja toinen toistaan hienompaa pyörää. Kierolla tavalla mukava hirvityksen tunne iski päälle siinä vaiheessa. Mitä hittoa minä näiden joukossa teen? No ei muuta kuin ilmoittautumaan ja kisainfoon. Kisainfossa satuin istumaan vanhemman herrasmiehen vieressä, jolla on kokemusta Finntriathlonista vuodesta 1987 lähtien. Sitä ennen alla 20 vuotta kestävyysjuoksu-uraa. Kun tällaselta kaverilta saa viime hetken neuvot ja tsempit niin voiko sitä noviisi enempää toivoa? Ikävä kyllä en hoksannut hänen nimeään tiedustella, mutta joku varmasti tietää kenestä kyse niin voi valaista tietämätöntä!

 

Perjantaina iltasella vietiin vielä pyörä katsastuksen kautta vaihtoalueelle ja samalla pääsin tutustumaan lauantain uintipaikkaan Valvatukseen. Upea oli kesäilta siellä.

Tässä pyörien majapaikka tosin vasta lauantaina kuvattuna

Sitten ei muuta kun kiireenvilkkaan hotellille ja pistämään lauantain kamat valmiiksi. Jokaiselle kilpailijalle kuului kolme eri väristä pussukkaa eri vaihtoihin.

Yllättävän hyvin nukuin yöni lukuunottamatta yhtä parin tunnin pätkää. Hotellihuone oli turkasen kuuma, ikkuna oli yöllä pakko pitää auki ja liikenne hotellin pihalla vilkasta. Heräsinkin jossain vaiheessa hirveään pamahdukseen joka oletettavasti liittyi jotenkin moottoripyörän pakoputkeen ja siinähän se tovi vierähti ennen kuin uni taas silmään tuli.

Aamulla oli vuorossa luonnollisesti viimeinen tankkaus hotellin aamupalalla, viimeiset varustetarkastukset, omat juomat kuntoon ja geelilitku yhteen pulloon. Geelipussien kanssa pelaaminen pyöräillessä on mielestäni hankalaa, joten tyhjensin kuusi pussia geeliä yhteen urheilujuomapulloon, vähän vettä sekaan ja johan on siistimpää geelien nauttiminen ajaessa. Sitten kohden Joroisia, jossa vielä juoksun varusteet vaihtoalueelle ja kilpailijakuljetuksella kohden lähtöaluetta. Siinä vaiheessa mies huomautti, että ko. päivä taitaa olla hänen syntymäpäivänsä. Oltiin molemmat tyystin unohdettu asia ja vasta onnittelupuhelu oli saanut hänet itsensä muistamaan asian... Siinä vaiheessa itse mietin, että kyllähän tämä pitää läpi vetää ihan ukkokullan synttäreiden kunniaksi!

Juoksun pussia viedessä otettiin yhteiskuva Hiilaritreenien blokkarin kanssa. Viime talven ja kevään aikana ollaan otettu pari uintituntia ja syöty useampi lounas yhdessä mähkien triathlonjuttuja.

Lähtöalueella sitten oli vuorossa pyöräilyn vihreän pussin vieminen vaihtoalueelle, pyörän kumien paineiden tarkistaminen ja juomista, juomista ja juomista. Lisäksi epämääräistä höntyilyä pitkin ja poikin. Ilokseni törmäsin vanhaan koulukaveriin, joka on jo useamman vuoden ollut koukussa tähän touhuun ja muutama sana kerettiin siinä vaihtamaan. Myöhemmin märkkäriä päälle tuskaillessani sama henkilö tuli paikalle urheana ritarina ja auttoi vedenneitoa hädässä!

Uintia kävin hieman verraamassa ja lopuksi kökötin vedessä mahdollisimman pitkään kehoa edes hiukan viilentääkseni. Meidän porukka lähti toiseksi viimeisinä ja väliä ensimmäisen lähdön ja meidän välillä oli peräti 34 min. Lopulta tuli meidänkin vuoro painua Valvatukseen ja itse jäin suosiolla peränpitäjien joukkoon ja lähdin rauhalliseen tahtiin etenemään. Pikkuisen tuo minun märkkäri taitaa yläosasta ahdistaa ja tuon tunteen myötä päätin uida hyvin varman päälle. Uinti sujui kivasti, mutta vahvana oli tunne, että jos yhtään lähden riuhtomaan niin lopputulema ei ole hyvä. Kiva oli uida kauniissa kesäsäässä. Itse en saanut yhtään osumaan kanssakilpailijoilta, toivottavasti ei kukaan muukaan minulta!

Vedestä pois!

Ja pyöräilyosuudelle!

Tosin tuohon väliin sain tuhlattua lähes kymmenen minuuttia. Yhtenä syynä pitkä pissatauko. No olipahan riittävästi nestettä nautittu näemmä...Pyöräilyyn lähtö tuntui helpolta, mutta siinäkin noudatin varovaisuus periaatetta ja liikenteeseen lähdin kevyesti. Mahtavat oli maisemat 90 km:n reitillä ja olisihan niitä ollut kiva jäädä katselemaan. Pyörä kulki kivasti ja aika paljon onnistuin porukkaa ohittelemaan pyöräilyn aikana vaikka mukavuusalueellani ajoin. Toki myös minut muutama ohitti, mutta eipä siellä minun takana leppoisan uinnin ja pitkän vaihdon jälkeen niin hirveää tungosta enää ollut...Loppua kohden aloin jostain syystä suorastaan odottamaan juoksemaan pääsemistä. Ehkä pitkä ajo alkoi puuduttamaan :-D Lopulta saavuin vaihtoon ja sielläkin viihdyin vajaan viisi minuuttia.

Juoksu lähti yllättävän kivuttomasti kulkemaan ja reitin varrella huoltamassa ja kannustamassa olleet rakkaat antoivat kummasti lisäpontta menoon! Voiko parmpaa olla kuin kiven päällä istuva 3-vuotias joka huutaa "Hyvä äiti!"? Juoksussakin onnistuin ohittamaan jonkin verran edellä meneviä. Juoksu oli 3 kertaa 7km joten toki kierroksella tai kahdella ohittavia oikeita triathlonisteja etenkin alussa laukkasi ohi oikealta ja vasemmalta! 15 km.iin asti juoksu tuntui tosi tuoreelta. Kuitenkaan en yhtään uskaltanut lähteä kokeilemaan saisiko vielä tahtia kiristettyä vaan totesin mielessäni, että pelataan edelleen varman päälle. Viimeisellä kierroksella alkoi väsy iskeä jalkoihin, mutta tahti ei veilä pahasti heikentynyt ja edelleen taisin saada pari päänahkaa ;-) Vasta 2 km:a ennen maalia alkoi oikeasti tuntumaan siltä, että nyt muuten riittäisi ja viimeinen 1 km oli jo täyttä tuskaa! Liekö sitten joku psykologinen juttu? Juoksuosuudella minulla ei ollut itsellä kelloa mukana mutta mieheltä sain jotain osviittaa siitä, mitä tahtia menin.

Juoksureitin varrella oli onneksi tarjolla kylmään veteen kastettuja sieniä sekä reitin varrella asuvat ihmiset tarjosivat suihkuttelua puutarhaletkuilla. Ilman noita olisin varmasti ollut  helisemässä juoksussa. Reitin varrelleoli myös leiriytynyt ihmisiä kastelemaan ja kannustamaan. Minulle se oli uusi ja hieno kokemus. En ole koskaan (jälleen kerran...) osallistunut tämän mittaluokan urheilutapahtumaan ja tällainen kannustus oli minulle sekin uutta.

T2

Omahuollon pisteellä

Minä tein sen!

Ikimuistoisinta kisassa oli kuitenkin meidän pikkuneiti, joka oli nukahtanut pitkän päivän päälle vasten maaliaitauksen aitaa äiskää odotellessa:

Todellinen Irongirl

Hienot kisat olivat ja kyllä, haluan tänne uudestaan! Järjestelyt olivat huiput ja kanssakisaajat olivat ihan mahtavia. On niin hienoa kun maailmanluokan huippu-urheilijat ja me tavalliset länkyttäjät mahdutaan yhtä aikaa samalle reitille. Pääministeristäkin näin vilauksen.

 

Nyt on lauantaina käytävään Joroisten puolimatkan kisaan aikaa rapiat 2 vuorokautta ja tunnelmat sen mukaiset. Ensimmäinen paniikkitila asian suhteen iski puolitoista viikkoa sitten ja sen jälkeen on mielessä pyörinyt ajatus sun toinenkin. Toisaalta kotona vallitseva remonttikaaos on välillä onnistunut peittämään päässä vallitsevan triathlonkisakaaoksen. Eli yhtä kaaosta koko elämä, mutta molemmat kivojen asioiden puolesta.

Välillä siis iskee kauhun tunne siitä, että en selviä koko hommasta ja kohta jo mietin, että pitäiskö sittenkin asettaa joku tavoiteaika. En ole asettanut. Keväällä alkanut remontti piti huolen siitä, että edes teoreettinen mahdollisuus jonkun tavoiteajan asettamiselle hävisi. Kevään tehojakso kun muuttuikin remontin myötä hikisesti ylläpitäväksi jaksoksi ja sen pohjalta mennään. Vaikka kovin olen rennoin rantein koko hommaan suhtautunut niin valehtelisin jos väittäisin, että ei tällä ole väliä. Kuitenkin tässä on vajaan vuoden ajan ajatukset pyörineet tämän asian ympärillä niin kyllähän sitä odottaa jottei homma ihan lähtönauhan alla sijaitseville rantakiville tyssäisi.

Viimeisen kahden viikon aikana olen ottanut liikkumisten suhteen todella kevyesti. Yksi pyöräily, yksi hölkkä, joogaa ja pientä uintia. Märkkärin kanssa ollaan tehty onneksi sinunkaupat vaikken edellenkään hirveästi tykkää sen kanssa uida. Se muovipussimainen olo ei ole yhtään sitä, mitä minä uinnilta haluan. Minkäänlaisessa aallokossa en ole uinut ollenkaan vaan kaikki uinti on tapahtunut piskuisessa Likolammessa jossa korkeintaan pinta väreilee kovimmillakin myräköillä. Toivotaan siis lauantaille hyvin vähätuulista säätä. Tosin se lupailee ukkoskuuroja enkä uskalla edes ajatella mitä sellainen minun suoritukselle tekisi.

Tänään kävin hierotuttamassa jalat ja huomenna olisi tarkoitus tehdä vielä kevyesti joogaa ja perjantaina vielä kevyemmin. Pyörään hain uudet kumit jotka tosin vielä odottavat loppusijoituspaikkaansa kiekkojen päällä. Huomenna pitäisi vielä käyttää vanhaa Suuntoa kelloliikkeesä josko se heräisi henkiin. Tajusin, että eihän minulla ole mitään vehjettä josta seurata ajankulua. Ehkä sellainen olisi nyt hyvä olla mukana ja tähän tarkoitukseen yritän vanhan sykemittarini valjastaa.

Nyt siis jatketaan jännittämistä. Välillä saan itseni muistamaan, että lauantaihan on palkkapäivä ja ennenkaikkea pitää nauttia tekemisestä siellä. Mutta sitten kohta taas kaikki järkevät ajatukset kaikkoavat kuin se kuuluisa pieru saharaan ja jäljellä on vain epämääräinen paniikinomainen tunne siitä, että "mitä v...a minä olen tekemässä".

Että sellainen oksennuspostaus tähän väliin. En tiedä pahensiko vai paransiko oloa :-D