IMG_6228-normal.jpg

              Tarujen Feeniks -lintu?

...ei ehkä yhtä kaunis ja uljas, mutta jollain tapaa tuhkasta uudesti syntynyt. Tänä viikonloppuna meillä Kouvolassa olivat joogakurssia pitämässä Magnus Appelberg ja hänen ihana vaimonsa Riitta. Viime elokuusta lähtien minun joogaharjoitus on ollut sekä typistetty että sovellettu useammista erinäisistä syistä. Eilen sitten kurssilla tehdä paukautin kerta heitolla koko niin sanotun ykkössarjan ja tuntui tosi hyvältä. Tänä aamuna olin toki kipeämpi kuin kertaakaan viimeisen yhdeksän kuukauden aikana minkään liikuntasuorituksen jäljiltä. Huomista en uskalla edes ajatella, koska sama homma vedettiin läpi tänäänkin. Kipuilevan selän takia en ole aiemmin pystynyt tekemään taaksetaivutuksia ja tavallista siltaakin olen kovasti joutunut työstämään. Eilen sitten pääsin myös taaksetaivutusten makuun jopa niin, että kädetkin saatin lattiaan asti. Voisi siis sanoa, että harjoitukseni on tuon yhdeksän kuukauden "odotusajan" jälkeen uudestaan syntynyt entistä ehomapana. Toivottavasti ei pala tuhkakasaksi uudelleen ihan samoin tein! Toisaalta en koe sitä enää mitenkään ongelmaksi. Tärkeintä on tehdä kullakin hetkellä sellaista harjoitusta, joka on hyväksi itselle sekä henkisesti että fyysisesti. Tuohon tuhkakasaharjoitukseen siirtymisen itse asiassa koen koko joogaurani isoimmaksi edistysaskeleeksi!

Nuotion Annen sivuilla http://www.annenuotio.net/ashtangajooga/2012_ashtangajooga.php?mainMenu=yes  on muuten mielestäni hyvin ja tiivistetysti kerrottu astangajoogasta. Jos siis jotain asia kiinnostaa tai vain vaikka haluaa vähän päästä kärryille näistä minun joogajutuista niin kannattaa käydä vilkaisemassa. http://www.ashtangabook.com/fi/gallery.asp?no=23  Räisäsen Petrin sivuilla taas on hyvä kuvasarja tuosta ns. ykkössarjasta mitä minä teen ja jolla nimensä mukaisesti astangassa aloitetaan.  Petrin ja Annen kuvia katsoessa tietysti kannattaa muistaa, että he ovat muutaman vuoden tuota hommaa tehneet ;-))

Iltapäivällä vietettiin Einon 5-vuotissynttäreitä ehkä noin 14 tenavan voimin. En onnistunut laskemaan niitä kunnolla. Tarkoitus oli pitää pihajuhlat, mutta säänhaltijat eivät tukeneet aikomuksiamme ja homma hoidettiin puolet ja puolet. Alkuun tenaville tarjoiltiin grillattuja nakkeja Vihaisen Kurkkulinnun ja Hullun Porkkanaleijonan kera.

Sitten päästiin äijien juttuihin eli työmaakakkuun ja autoihin:

IMG_6230-normal.jpg

IMG_6225-normal.jpgIMG_6227-normal.jpg

Yleensä on synttäreillä ollut muutama muksu, joka on jättänyt vihannekset ja hedelmät väliin. Nuo autot olivat sellainen menestys, että jokainen taisi ainakin yhden syödä! Mitsubishejä kuuluivat olevan... Itse en ole mikään sokerileipuri ja minun äiti, eli mummi hoitaa aina tuon osuuden. Tälläkin kertaa kiitos kakusta kuuluu meidän kondiittorille!